expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

torstai 26. toukokuuta 2016

Shortsit ja toppi

Tein koulussa shortsi ja toppi harjoitukset.
Shortseissa harjoittelimme kolme erilaista taskua, litsi ja vetoketju, vyönlenkit, taitetut lahkeet ja haaran ompelu.

Housut edestä ja takaa.


Farkku- ja kolikkotasku





















Viistotasku





















Yhdenkaitaleentasku
Tämä ei ihan onnistunut minulla. En saanut tuota näkyvää slukaletta peittämään taustapalaa ja sen yksi kulma meni ihan ryttyyn. 




































Lahkeen taitokset ovat ommeltu sivuilta shortseihin kiinni etteivät ne avautuisi.

Topissa harjoittelimme kädenteiden ja kaula-aukon ompelua.
Oli aika hankalaa saada käden tiet ommeltua kun ensin piti ommella pääntie ja olkapääni oli niin kapeat etten ihan kokonaan saanutkaan sitä ommeltua, mutta onneksi se näytti siltä.
Ehkä hankalimmalta tuntui kun kädenteiden saumat piti tikata muotokaitaleeseen kiinni ja itse olin leikannut niin miljoonaa halkiota sinne. tosin onneksi ei tarvinntut olkapään kohdalta tikata.

Tässä on kaavani.
Tein tämän topin itselleni ja koska minulla ei ollut peruskaavoja itsestäni enkä viitsinyt ruveta tekemään niitä, tein sitten valmiskaavoista. 
Koska tein valmiskaavoista, se ei täysin sopinut minulle. Sen muotolaskokset olisivat saaneet olla isommat ja itse toppikin on vähän liian iso, mutta ei se haittaa ja se näyttää oikein hyvältä.



keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Housut

Tein housut kaverilleni. Valitsin juuri nämä housut koska se vastalaskos näytti kauniilta ja asiakkaani halusi löysät, mukavat ja istuvat housut, jotka sopisivat hänen vartalolleen. Housut on tehty puuvillakankaasta ja sen kankaan nimi on Insects.
Housujen edessä on päällekkäiset vastalaskokset. Housuissa on mustavalkoinen ötökkä kuosi.

Tekemisjärjestys
1. Kiinnitä tukikankaat
2. Ompele laskokset ja muotolaskokset
3. Ompele taskut
4. Ompele sisä- ja sivusaumat
5. Ompele haarasauma
6. Sovitus
7. Ompele vyötärökaitale
8. Ompele vetoketju
9. Pikeeraa lahkeet

Tässä on housujen pokkileikkaukset

Housujen peruskaavat
      

Tältä sen laskoksen kuositelu näyttää.
Jatkoin muotolaskoksen viivoja haaraviivalle asti, muttei ihan siihen viivalle ja leikkasin ne auki ja samoin leikkasin haaraviivankin.
sitten levität niin paljon kuin haluut. Itse venytin 10cm molemmille puolille.
































Lopulliset kaavat ja vasemmassa kuvassa on sen takia haarakoukku leikattu, koska kangasta ei ollut riittävästi ja housujen kappaleet evät maahtuneetkaan vierekkäin. Joten opettaja neuvoi minua leikkaamaan haarakoukun erilliseksi kappaleeksi.
Etukappaleessa on nostettu haarakoukkua taittamalla tosta edestä pituutta poi tarvittavan verran. Kavensin kans lahkeita.


























Kuvassa on muotokaitale ja tein sen kopiomalla housujen peruskaavan yläosat ja leikkasin muotolaskokset pois ja yhdistin teipillä irtonaiset osat.

Tässä on taskuihin käyttämäni osat ja ne ovat leikattu lakanakankaasta paitsi tuo oikeanpuolimmaisin.

Tässä on tukikangas kokeiluni.
Pohdin toiseksi ylimmäisen ja alimmaisen välillä. Päädyin sitten alimmaiseen, koska se oli kevyempi eikä niin paksu toisin, kuin toiseksi ylimmäinen.







































Tässä on vielä lopulliset kuvat housuista.













































































Laitoin housuihin piilovetoketju kiinityksen ja hakaset, jotta ne pysyisi varmasti kiinni.







































En ole koskaan aiemmin onnistunut tekemään onnistuneesti housuja, mutta tällä kertaa onnistuin ja olen erittäin tyytyväinen mite kauniisti ne istui takapuolesta, vaikka muutama asia menikin kaavassa pieleet onneksi sentään protoissa olleet viat eivät tulleet oikeisiin housuhin. 
Sentään osaan nyt korjaa housujen kaavoista erilaisia ongelmia, kuten liian väljä haara, viikset tai haaran oleminen liian alhaalla.
Laskoksen kanssa tulikin pieni ongelma kun olinkin taittanut laskoksia liian vähän verrattuna siihen määrään mitä kaavoja levitin. Laskokset kyllä näyttää nyt paremmilta, kun ne on nyt vähän isommat.
.


sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Paita

Tein kauluspaidan äidilleni. Se on mustavalko pilkullinen, siinä on paitakaulus, Mustat pienit napit, sivuilla halkiot ja sen miehusta ja hihat ovat väärinpäin,

Tekemisjärjestys:
1. Kiinnitä tukikankaat.
2. Ompele etu- ja takakappaleiden muotolaskkset ja olkaka ja sivusaumat yhteen. Silitä.
3. Ompele nappilistat etukappaleisiin.
4. Ompele kauluskappaleet yhteen ja sitten pääntielle. Silitä.
5. Ompele hihojen muotolaskokset ja halkiot.
6. Ompele hihojen sivusaumat.
7. Ompele rannekkeet ja ompele ne sitten hihoihin. Silitä. Sovitus.
8. Ompele hihat kädentielle.
9. Kiinnitä napit ja näpinlävet.

Tässä on paidan poikkileikkaukset:

Tässä on asiakkaani peruskaavat:












































































Tältä perusmekko näytti ja piirsin siihen kaikki vyötäröviivalt  yms.
Sovituksessa huomasimme että rintamuotolaskos oli liian alhaalla sekä se oli hartioista liian iso ja hihankin pöyriötä madallettiin sentillä.
Sentään onnistun saamaan kaikki viivat oikeille paikoilleen, eikä proton sovituksessa ollut ongelmia, vaikka en nyt muistanutkaan ikuistaa hetkeä valokuvalla.












































































Tältä muutokset näyttivät kaavalla:
























Paidan kuositellut kaavat:

Kaulus ja kaksi nappilistaa päälleikkäin yhdessä kaavassa.











































































Tässä on tukikankas kokeiluni:
Päädyin ylempään koska alempi oli liian paksu.







































Tässä on valmis paita:

En ollut koskaan aikaisemmin ommellut kauluspaitaa ja oli hyvin tyytyväinene, kun paidasta tuli juuri halutun muotoinen ja se istuo oikein kivasti asiakkaalleni.
Paidan teossa ei ollut kauheasti ongelmia, mutta olin onnistunut leikkaamaan nappilistan kappaleet väärinpäin eikä kangastakaan ollut enään yhtään jäljellä, koska ostimme sitä todella tiukasti. Päädyimme leikkaamaan isommasta nappilistasta pienempään listään puolen sentin saumavaralla.
Ne väärinpäin olevat palat aiheuttivat kyllä kunnon pohtimista ja päänvaivaa, mutta oli sen arvoista.
Sen takia ompelin osan kappaleista väärinpäin, koska minusta paidan kangas ja malli olivat vähän tylsiä, mutta kankaan nurjapuoli oli tosi kivan epätasainen eikä niin silmissä vilisevä kuin oikea puoli.
Työtä tehdessä opin hymyilevistä tisseistä eli oikeissa kohdissa olevista rintamuotolaskoksista sekä miten se näkyy ja miten olkamuotolaskos häivytetään olkapäältä.
Tein myös ensimmäistä kertaaa istutetut hihat ja yllätyin miten sillä ei ollutkaan väliä osuvatko hihan ja paidan saumat.


keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Hame

Saimme koulussa tehtäväksi tehdä hame joko itselle tai asiakkaalle.
Minä tein itselleni A-linjaisen hameen, jossa on edessä neppari kiinnitys. Hame on punertavaa oranssinruskeaa mokkajäljennöstä ja sen siinä on taskut ja vuori. Valitsin mokkajäljennöksen, koska minusta se sopii loistavasti hameen muotoon ja kankaan paksuus saa hameen pysymään muodossaan. Mallin valitsin sen helppokäyttöisyyden takia ja onneksi opettaja suositteli taskuja.

Tekemis järjestys:

1. Liimaa tukikangas vyötärökaitaleeseen.
2. Ompele taspussinsuut etukappaleisiin ja tikkaa ne.
3. Ompele miehusta (ei koske keskietu saumaa) ja tikkaa ne + sovitus.
4. Ompele vuorin etu- ja takakappaleet yhteen.
5. Ompele vuoren helmaan päärme.
6. Ompele napinläpisuikale oikeaan etukappaleeseen ja vuoreen.
7. Ompele vasemman etukappaleen ja vuoren alavaran sivut yhteen. Sovitus.
8. Ompele vyötärökaistale hameeseen.
9. Pikeeraa helma.
10. Lisää nepparit.



















Tässä on hameeni 







































Itse olen todella tyytyväinen lopputulokseen varsinkin isoihin taskuihin mitkä tein! Vaikka materiaali olikin ehkä hiukan liian haastava (ja paksu) tasoiselleni niin onnistuin silti aika hyvin. Kesken vuorin ompelun hameeseen huomasin vuoren jostain tuntemattomasta syystä olevan liian leveä niin päädyin tekemään laskoksen vuoreen.
Mielenkiintoinen homma tässä työssä oli tämän materiiaalin omleu, kuosittelu ja neppareiden laittaminen. Jatkossa minun pitää olla tarkempi ja huolellisempi.
Hame on helppo laittaa päälle ja yhdistellä erilaisiin vaateyhdistelmiin. Väri on tosi kaunis vaikkei ollut läheskään sitä mitä suunnittelin. Olen ennenkin tehnyt hameita mutta en mitään oikeaoppisesti tehtyja ja vyötärö ja sen nauhan kanssa oli aina vaikeuksia, mutta nyt osaan. Ehkä tekisin siitä hiukan tiukemman, mutta ainakin saan sinne paksun villapaidan sisään tungettua.